Kuopion sukukokous 27.6.2009

Varsinainen sukukokous ja -juhla pidettiin 27.6.2009 Kuopiossa Hotelli Isovalkeisen miljöössä.

Tilaisuuteen osallistui n. 150 henkeä. Vuosien 2006 - 2009 sukuneuvostolle myönnettiin tili- ja vastuuvapaus. Sukuseuran puheenjohtajaksi valittiin Risto Laukkanen Jyväskylästä. Sukuneuvostoon valittiin Aimo Laukkasen, Margit Laukkasen, Keijo Laukkasen, Seija Laukkasen ja Kari Laukkasen tilalle seuraavat henkilöt: Heikki Laukkanen Helsingistä, Jaana Väisänen Pielavedeltä, Taina Saarenpää Vantaalta, Seppo Laukkanen Enosta ja Pia Laukkanen Jyväskylästä. Pääjäsenen jäsenmaksuksi päätettiin 14 € 2010 ja 2011 sekä 15 € 2012. Puoliso- ja lapsijäsenten maksu säilytettiin ennallaan 5 €.

Sukujuhla aloitettiin alkuhartaudella. Tilaisuuden musiikista huolehtivat sukuseuran omat muusikot. Sukujuhlan teemana oli savolainen ruokaperinne. Juhlaesitelmän savolaisesta ruokakulttuurista piti Sinikka Määttälä.

Kattausnäyttely esitteli 9 eri kattausta savolaisesta ruokakulttuurista eri vuosikymmenillä ja sekä eri aikakausien astioita, ruuanvalmistusvälineitä ja keittokirjoja. Ruokasanastoon liittyvän leikkimielisen kilpailun voittaja Satu Laukkanen Helsingistä palkittiin Laukkasten keittokirjalla.

huomionosoitukset

Kuopion sukujuhlassa palkittiin sukuseuramme kunniakirjalla neljä jäsentä sukuseuramme hyväksi tehdystä ansiokkaasta ja tuloksellisesta työstä. Kunniakirjan saivat pitkäaikainen seuran puheenjohtaja Aimo Laukkanen, Margit Laukkanen, sekä ansiokasta sukututkimustyötä tahoillaan tehneet Jaana Väisänen Pielavedeltä ja Heikki Laukkanen Vantaalta..

vuoden 2012 sukukokous

Savonlinnan seudulla vuonna 2012 pidettävää sukukokousta suunnittelemaan ja toteuttamaan on perustettu syyskuussa 2009 työryhmä: Ritva Laukkanen (pj), Anne-Marita Laukkanen, Ansa Haapalainen, Päiviö Turtiainen ja Reijo Laukkanen.

Teksti: Risto Laukkanen, kuvat: Petri Kuula ja Risto Laukkanen

KolikonLyontiKuopiossa.jpg
Tilaisuuteen osallistujat voivat itse lyödä juhlakolikon 2 €:n hinnalla. Omaa kolikkoaan lyömässä Jouni Laukkanen Mikkelistä.

UusiSukuneuvosto2009pieni.jpg
Uusi sukuneuvosto. Takarivi vasemmalta Oskari, Jaana, Heikki, Risto, Reijo ja Seppo. Eturivi vasemmalta Anne-Marita, Ansa, Päiviö, Ritva, Pia ja Rauni. Kuvasta puuttuvat Taina ja molemmat Jormat.

HeikkiLaukkanen2009.jpg
Alkuhartauden piti rovasti Heikki Laukkanen

PaivioJaKeijo2009.jpg
Omat muusikot Päiviö ja Keijo

Kunniakirjat2009.jpg
Kunniakirjan saajat Heikki Laukkanen, Jaana Väisänen, Margit Laukkanen ja Aimo Laukkanen

Kattausnayttely2009.jpg
Kattausnäyttely